Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Historia

Faiencella ei ole vielä kummoista historiaa, mutta kyllä jotain kerrottavaa aina löytyy.

Faiencen tila kuului ennen isoäidilleni, joka isoisäni kuoltua muutti kaupunkiin kerrostaloasuntoon. Perin tilan siis isovanhemmiltani, ja päätin perustaa oman ratsutilan. Tilalla ei ole ennen ollut kuin yksi työhevonen, jonka isoisäni omisti kauan aikaa sitten. Sittemmin tilalla ovat laiduntaneet lehmät, lampaat, possut sekä kanalakin oli joskus pihalla. Keskellä pihaa oli suuri navetta, jonka kuitenkin purin ja rakensin tilalle tallin, maneesin, kentän sekä tarhoja. Pihalla on myös uudistettu omakotitalo, johon muutin vähän aikaa sitten asumaan.

Tallin nimi tulee englanti - suomi -sanakirjasta, jota selailin pähkäillessäni tilalle sopivaa nimeä. Halusin jostain syystä tallilleni f-kirjaimella alkavan nimen, joten aloin vain selailemaan kirjaa. Jo ekalta sivulta silmiini pisti sana faience, eli "fajanssi"(älkää kysykö), ja päätin tyytyä siihen. Samalla löysin myös itselleni nettinimen, fusty eli tunkkainen, homehtunut :D

Historiaa tulee lisää, kun talli on ensin ollut pystyssä vähän aikaa.

©2017 Rt. Faience - suntuubi.com